Riekkojahtia vaihtelevissa keleissä


Tänä syksynä päätimme tehdä perinteisen pohjoisen retken hieman totuttua myöhäisempään ajankohtaan. Aikaisempina vuosina olemme ajelleet riekkomaille melkeinpä heti aloitukseen tai niin, että olemme takaisinpäin tullessa kisailleet irlanninsettereiden rotumestaruudesta joka yleensä järjestetään lokakuun kolmantena viikonloppuna. Tällä kertaa matkaa oli tarkoitus jatkaa rotumestaruuskilpailun jälkeen Ilmajoelta. Siis oli tarkoitus. Meidän poppoolla hommat harvemmin sujuvat ihan niinkuin oli suunniteltu - näin tälläkin kertaa.

Kulkupelimme Volvo aiheutti jo ennen reissuun lähtöä harmaita hiuksia huurruttamalla tuulilasia sisältäpäin. Syy tähän oli tiedossa, mutta korjausajan saanti oli vaikeaa tiukalla aikataululla. Varsinkin, kun ajoissa varattu korjaaja päättikin tehdä viime hetken oharit. Toiselle korjaajalle sitten lopulta saatiin aika ja korjaus valmistui perjantaina puoliltapäivin, kun iltapäivällä oli jo tarkoitus lähteä reissuun. Korjaaja kylläkin varoitteli, että lämmöt eivät mittarin mukaan nousseet kunnolla vaikka termostaattikin oli vaihdettu joten varuillaan sen suhteen piti olla. Perjantain menomatkan ja lauantain karsintapäivän Volvo pelitti ok. Sunnuntain finaalin yhteydessä sitten syttyi varoitusvalo ja jäähdyttimen puhallin jäi pyörimään jokaisen pienen siirtymisen jälkeen mitä peltotiellä tehtiin. Huoli alkoi kasvaa kestääkö menopelimme pohjoisen reissun. Kyseessä oli kuitenkin ajo liki Suomen päästä päähän. Tavaraa ja koiria täyteen ahdetun auton hajoaminen jossain Lapin perukoilla ei tuntunut ajatuksena kovin kivalta. Toisaalta 250 kilometrin ajaminen takaisin kotiin ja seuraavana päivänä starttaaminen uudelleen lähtöpisteestä ei myöskään houkuttanut. Toisessa autossa ei ollut edes nastarenkaita jotka pohjoisessa olivat jo välttämättömät. Hetken aikaa pähkäilimme, punnitsimme vaihtoehtoja ja kauhuskenaarioita ja lopulta päädyimme ajamaan takaisin kotiin sunnuntai-iltana. Aamulla siirsimme matkatavarat autosta toiseen, kävimme renkaanvaihdossa koska renkaat piti vetää vielä vanteillekin ja veimme Volvon toiseen paikkaan jälleen tsekattavaksi. Matka jatkui vasta puoliltapäivin. Tästä syystä oli pakko vielä majoittua Rovaniemellä ja näin menetimme yhden metsästyspäivän. Alla oli nyt kuitenkin varmatoimisempi auto.


Ensimmäiset kaksi päivää metsästelimme kunnon pakkaskelissä. -10 astetta pakkasta yhdistettynä napakkaan tuuleen teki pakkasvaikutuksesta -18 astetta. Lounais-Suomesta olimme lähteneet lähes +10 asteen lämpötilasta joten tottumatta pakkanen tuntui melkoiselta.


Tuulee niin, että korvat lähtee lentoon.



Etsi kuvasta riekko


Kova tuuli aiheutti haastetta koirille. Pääsääntöisesti isot parvet olivat tosi arkoja ja lähtivät lentoon melkein heti koiran saatua seisonnan niille. Ykkös ja kakkoslinnut kestivät paremmin.




























Maisemia ihailemassa



Parin pakkaspäiväjahdin jälkeen keli alkoi lämmetä. Lumi pysyi maassa vielä, mutta mittari kipusi plusasteille. Tuntui aivan kuin olisi ollut kevät. Suuret riekkoparvet olivat yhä edelleen arkoja. Yhden huipun laelta löysimme kolme erillistä isoa, reilusti yli kymmenen linnun parvea. Kaikista koirat saivat seisonnan, mutta lähestyviä ihmisiä ne eivät kestäneet. Toisena pluskelipäivänä oli sankka sumu. Ylhäällä näkyvyys oli tuskin sataa metriä. Sumu toi omat haasteensa näkyvyyden suhteen, mutta koirille keli tuntui sopivan. Aina, kun ne pidemmäksi aikaa sumuun katosivat löytyivät ne poikkeuksetta seisonnalta.


















Koirat ottivat aroille linnuille makaavia seisontoja. Tässäkin tilanteessa seisonnassa ollut parvi siivitti heti kuvan ottamisen jälkeen.


Seisonta sumussa


























Linjakas seisonta ala Blixi














Sitten keli muuttui taas. Onneksi oli lepopäivä koska vettä satoi koko päivän. Lumet katosivat miltei kokonaan. Sadepäivän jälkeen pakasti ja aurinkokin astui esiin. Keli oli aivan paras piti toivoa saattoi.















Ahti ja Rosakin tulivat mukaan jahtiseurueeseemme.













Riekon käryä nenässä
Rellun nouto

Bijo ja Blixi tauolla

















Rellu ei ole ollut mitenkään varhaisherännäinen riekkojen suhteen. Pelto-ja metsäkanalinnuilla se on pelannut jo toisena syksynään. Tunturissa se ei vaan ole jostain syystä toiminut toivotulla tavalla. Joitakin lintutöitä riekoille se on tehnyt aiemminkin, mutta vasta viime syksynä se alkoi tosissaan saamaan juonesta kiinni. Tänä syksynä se sitten jatkoi riekkojen kanssa siitä mihin se viime syksynä jäi. Lintujen käsittely oli sitä luokkaa kuin olisi koko ikänsä asunut tunturissa. Ainoastaan yksi linnun väliinjättö todettiin, joka sekin oli toisen samassa maastossa olleen seurueen lintutilanteesta juuri laskeutunut riekko. Koiristamme Rellun haku oli säännöllisintä ja sen seuraaminen oli siten aika helppoa. Jos se jätti luoviltaan palaamatta löytyi se lähes poikkeuksetta seisonnalta. Ensimmäisissä pudotuksiin johtaneissa tilanteissa paukkunoutoa hieman ilmeni, mutta sekin jäi retken edetessä pois vaikkei siihen edes puututtu.

Rellu The Riekkokoira

Riekko kuin lumipallo ja Rellun makaava seisonta.

Ja taas se Rellu seisoo.

Poikansa Bob


Juuri kun nuorisomme ehti oppia, että valkoisia riekkoja lumettomalla maalla pystyy metsästämään myös katseella, tuli lumisade.

Bob

Palkka hyvin hoidetusta työstä.

Kelit oli komiat
























Retki riekkomaille näin myöhäiseen ajankohtaan oli mielenkiintoinen elämys. Kelit vaihtelivat laidasta laitaan ja riekkoja löytyi sekä jängältä että huipulta ja kaikkialta siitä väliltä. Oikeastaan vain yhtenä päivänä ne löytyivät sellaisista paikoista kuin itsekin niiden oletti löytyvän. Yhtään tyhjää päivää näkemättä siiveniskuakaan emme tunturissa kävelleet. Liikuimme kolmen lupa-alueen Nuorgamin, Paistunturin ja Kaldoaivin alueella ja kaikilla alueilla lintukannat olivat mielestämme hyvällä mallilla verrattuna viime vuosiin. Mutta kuten todettua, isot parvet olivat arkoja. Suurin parvi mitä näimme oli lähes kolmekymmentä lintua. Jotakin pataan laitettavaakin saimme. Kyllä timjamiriekko maistui taas vuoden tauon jälkeen mainiolta. Sitä emme vielä päättäneet mille ajankohdalle ensi syksyn retkeä suunnittelemme. Kummassakin ajankohdassa syyskuussa ja lokakuun lopussa on omat puolensa.

Ps. Haimme Volvon huollosta tultuamme takaisin kotiin. Merkkivalon syttymisen syy oli häiriö anturissa. Niin ja oli siihen silloin ennen reissua asennettu vääränlainen termostaattikin kuulemma...



Kommentit