Näyttelyssä ja kyläilemässä

Viime viikonloppuna kävimme Bijon kanssa Järvenpäässä kaikkien rotujen näyttelyssä. Nämä isot näyttelyt eivät yleensä ole käyttökoiraväen suosiossa. Tällä kertaa kehän laidalta kuitenkin löytyi enemmän metsästyslinjaisia settereitä ja pointtereita kuin näyttelylinjaisia. Syynä oli tietenkin tuomari Erik Petersen joka itse kasvattaa käyttölinjaisia gordoninsettereitä kotimaassaan Tanskassa. Tunkua kehään ei kuitenkaan ollut ja punaisia settereitäkin oli esille tuotu vain neljä kappaletta. Näistä tosin ainoastaan Bijo edusti käyttölinjaa ja oli myös ainoa rotunsa junioriluokan narttu. Tuomari oli aluksi hieman epäileväinen Bijon sukupuolesta ja varmuudeksi vielä kopeloi todetakseen ettei se todellakaan ollut uros. Tästä huolimatta arvostelussa kuitenkin on mm. maininta feminiinisestä tyypillisestä päästä. Tuloksena oli siis "erittäin hyvä" ja näin saimme starttiluvan syksyn kokeisiin. Yhtään SA:n (sertifikaatin arvoista) irlanninsetteriä tuomari ei näistä neljästä esillä olleista löytänyt.

Iässä on pieni kirjoitusvirhe. Todellisuudessa ikä on 16 kk eikä 6 :)
















Bijo kotipihalla kuvattuna.






Samalla, kun pääkaupunkiseudun tuntumassa oltiin niin kävimme moikkaamassa myös kahta kasvattiamme Vantaalla. Nykyään pentuesisarukset "Rina" Dauphine ja "Riia" Juvaquatre (yhdistelmästä Rushfield Rena - Douedal's Oz-zo) asuvat samassa perheessä. Rina on asustellut alusta alkaen ja Riia reilun vuoden verran. Riian alkuperäisessä kodissa elämän tilanne muuttui talonrakentamisen ja lapsien syntymisen myötä sellaiseksi, että omistajat halusivat Riian pääsevän kotiin jossa sille olisi enemmän aikaa. Riian alkuperäinen kutsumanimi oli Riina. Tähän oli kodinvaihdon yhteydessä tehtävä myös pieni muutos ja nykyään Riina on siis Riia.

Lauantaina oli helle. Riia ja Rina jäähdyttelemässä hiekkalaatikossa.
Rina























Riia























Sisarukset yhdessä isäntänsä Tonin kanssa. Rina on steriloitu nuorena ja steriloinnin vaikutuksen näkee karvassa. Riia on steriloitu myös viime syksynä, mutta sillä ei ole vielä karvan laatu muuttunut.

Kommentit