Nuoriso aiheuttaa sydämentykytyksiä - niin hyvässä kuin pahassakin

Metsästyskoiraharrastuksen yksi hienoimmista puolista on nuoren koiran kehityksen seuraaminen. Ikimuistoisimpia ovat ne hetket, kun koira alkaa syttymään omaan tehtäväänsä ja saada ahaa-elämyksiä. Näitä hetkiä seuratessa paatuneimmankin harrastajan sydämessä tuntuu ylimääräinen lyönti ja hymynkare viivähtää suupielessä. Kun nuori koira saa juonen päästä kiinni, kehitys voi tapahtua hyvinkin suurin harppauksin eteenpäin ja yhtäkkiä käsissä onkin varsinainen metsästystaikuri. Tässä kohtaa omistajan kannattaa muistaa pitää jalat maassa, hatustaan kiinni ja koira välillä levossa. Riistaintoinen nuori koira ei itse osaa rajoittaa menemistään. Se on aina valmis lähtemään metsälle, vietti jota vuosisatoja on jalostettu vie sitä eteenpäin.

Toisinaan nuoria lahjakkaita koiria on mennyt pilalle, kun omistaja innostuu liikaa. Ahneus päästä tekemään on suurin kompastuskivi koiran pitkälle uralle metsästyskoirana. Onnistumisista tulee kuin huume, niitä kokemuksia on saatava lisää ja lisää ja homma saattaa mennä jopa kilpailuksi. Koiran varhaiskypsyys ja sen ihannointi tuntuu nykypäivänä olevan monelle metsästyskoiria harrastavalle tärkeä asia. Jos esim. mäyräkoira ei kolmen kuukauden ikäisenä jo aja äänen kanssa aletaan puhumaan, että "tämä koira ei ole varhaiskypsä". Erinäisiä keskustelupalstoja lukemalla ja harrastajien juttuja kuuntelemalla on helppo huomata miten omistajat kilpailevat kenen koiralle on nuorimpana saatu esim. pitkiä ajoja ja runsaita saaliita. Hienoltahan se tuntuu, kun oma nuori koira - todellisuudessa aivan pentu - toimii kuin vanha tekijä. Mutta, kyseessä todellakin on aivan pentu jos puhutaan alle vuoden ikäisestä koirasta. Pentu, jonka fysiikka ja psyyke ei ole vielä samalla tasolla kuin aikuisen koiran. Koira on helppo ajaa ylikuntoon ja rikkoa, kun metsään mennään liian ahneesti koiraa "lukematta". Ylikunto on omistajan aiheuttamaa ja johtuu vääristä toimintatavoista. Se on stressitila niin fyysinen kuin psyykkinenkin. Ylikunnosta kärsivä koira on yleensä haluton ja jatkuvasti väsynyt, sen pinna on kireällä, ruokahalu katoaa tai syömisestä huolimatta paino laskee, se palautuu hitaasti ja sen suoritustaso laskee. Joku yksittäinen oire ei kuitenkaan läheskään aina tarkoita ylikuntoa. Syynä voi olla myös ruokintavirheet, tulehdukset tai sairaudet. Vain harvakseltaan metsään pääsevät ja väliajalla hyvin olemattomalla liikunnalla olevat koirat kärsivät ylikunnon sijaan helposti ylirasituksesta. Tämän huomaa metsästyspäivän jälkeisenä päivänä, kun koiralle jo kävelykin tuottaa vaikeuksia, lihakset ovat kipeät ja jäykät. Ylirasitus voi näkyä jo metsästyspäivän aikana erittäin runsaana virtsaamisena ja tietenkin myös erittäin runsaana juomisena. Nämä koirat kärsivät myös herkästi rasitusvammoista kuten revähdyksistä. Muistakaa siis tarkkailla ja lukea koiraanne ja antaa sille riittävästi, muttei liikaa lepoa, jotta saatte niistä pitkäaikaisia metsästyskavereita.

Omassa laumassamme on kolme nuorta koiraa. Apu 10kk, Bijo 1v. 1kk ja Blixt 2v.

Apu















Apu on ollut mielestäni varhaiskypsä ajuri vaikkei vielä kolmikuisena mitään ajellutkaan. Sen ensimmäinen peura-ajo on vielä hyvin muistissa. Lähdettiin Jaakon kanssa yhdessä treenaamaan koiria. Minä otin kolme setteriä matkaani ja menin tien toiselle puolen niiden kanssa. Jaakko lähti kävelemään toiselle puolen Apun kanssa. Hetken päästä Jaakko soitti ja sanoi, että Apu ajaa. Hän oli nähnytkin sen edessä juoksevan peuran. Katsoin heti omasta puhelimestani Ultrapointin ohjelmasta ja todellakin, ajo eteni vauhdikkaasti ja reippaalla haukulla. Ensin epäilin, että oliko se Apu ensinkään, että Jaakko oli piilottanut Elsan autoon ja huijasi minua. Mutta kyllä se Apu oli. Ajoa kesti noin parikymmentä minuuttia kunnes Apu päätti luovuttaa. Oikein hieno ensimmäinen ajo. Varsinkin, kun se oli ihan itse löytänyt peuran eikä sitä oltu laitettu valmiille jäljelle.

Tällä hetkellä Apun hakulenkit ovat 200-300 metrin pituisia. Maastossa jossa ei ole riistanhajuja lenkit ovat vähän lyhempiä. Tässä on vielä hieman treenaamista ensi syksylle. Sitkeyttä sillä on huimasti. Jos se löytää mieluisan jäljen, jäljittää se niin kauan, että ajo lähtee. Parhaimmat peuran yöjäljen jäljitykset ovat kestäneet yli pari tuntia ja tähän 40 minuutin ajo päälle. Ajoaika jäi suhteellisen lyhyeksi koska Apu jouduttiin ottamaan täydestä ajosta kiinni, kun se meni naapuriseuran puolelle. Gepsi on näyttänyt tämän suorituksen kokonaismatkaksi n.20km eli matkaa on tehty melko reippaalla vauhdilla.
















Ystävänpäivän aamuna Apu järjesti sitten vähän toisenlaista sydämentykytystä. Olin lähdössä aamuvuoroon töihin. Kello oli 5.45 ja Apu pomppi ulko-oven takana emänsä Elsan kanssa ilmentäen, että nyt on pissahätä. Hetken mietin, että päästänkö ne pihalle vai en. Päädyin sitten kiireisenä laskemaan ne pihalle irti. Eihän ne siitä ennenkään mihinkään ole pimeässä lähteneet. Parin minuutin päästä menin huhuilemaan koiria sisälle. Elsa tuli jo ulkorappusilla vastaan, mutta Apua ei näkynyt. Sen sijaan kuului kyllä... harvakseltaan haukkua yöjäljelle naapurin pellolta. Kipaisin äkkiä herättämään Jaakkoa koska olin varannut aamutoimiini niukasti aikaa, kohta pitäisi lähteä töihin ja kahvitkin vielä keittämättä. Jaakko kiskoi äkkiä vaatteet päälle ja kiiruhti ulos Apua huhuilemaan. Siinä vaiheessa ajo kävi jo täysillä puolen kilometrin päässä. Reilu kaksi tuntia kului ennenkuin Jaakko onnistui saamaan Apun kiinni. Näköjään se ajaa ihan kivasti rusakkoakin. Tästä kuitenkin opimme, että sitä ei voi enää päästää pihalle irti, ainakaan ilman tutkaa. Ja myöskin sen, että näillä näytöillä saa sanoa hei,heit ajokokeiden viidelle pisteelle yhteistyökyvystä. (Mäyräkoirien ajokokeessa yhteistyökyvystä saa 1-5 pistettä ja täydet 5 pistettä saa jos koira tulee ajosta kutsumalla ollessaan näkymättömissä ja osoittaa näin yhteistyökykyä.) Apu ei ollut antautunut kiinni edes seitsemän metrin päästä ollessaan taskulampun valokeilassa.

Bijo
















Bijo on varsin vahvaluonteinen narttu. Se on hyvin kiltti, mutta sillä on rohkeutta ja vähän järjettömyyttäkin mennä minne nokka näyttää. Viime syksynä tunturissa näimme jo miten sen päätä ei huimaa lähteä vaikka kilometrin luoville ja palata sieltä muina miehiä tyyliin "ai moi, tekin ootte täällä!" ja jatkaa taas seuraavalle kilometrin luoville.
















Olen kyllä täysin tietoinen, että olen ollut sen kanssa hieman lepsu ja laiska. Nyt olenkin ottanut itseäni niskasta kiinni ja sen kanssa on paneuduttu ihan perustottelevaisuuteen ja pilliin. Olen myös käyttänyt sillä Ultrapointin pantaa muutaman sekunnin päivitysvälillä ja ilokseni havainnut, että luovit alkavat lyhentyä. Toki 200 metrin luovit metsässä eivät ole ehkä vielä ihan järkevän rajoissa, mutta parempaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa. Ultrapointin panta ja toisinaan korviin kantautunut vieno haukkuääni on myös paljastanut, että se tykkää peuran kohdatessaan lähteä sen perään. Tämä ei ole ollenkaan kiva ominaisuus setterillä. Onneksi nämä harharetket ovat olleet vain 300-400 metriä pitkiä, joten eiköhän sekin ole vain nuoruuden huumaa ja kitkettävissä oleva asia. Bijon peuraseikkailut ovat tukeneet sitä käsitystä joka minulle jäi jo peurajahdin päätyttyä. Peurakanta on Honkilahdella vahva. Niitä kun tuntuu nyt löytyvän joka metsästä vaikka olen Bijoa tarkoituksella yrittänyt viedä paikkoihin missä niitä ei olisi.

Bijo on myös osannut yllättää ihan positiivisestikin. Lintujen kohtaamisia sen kanssa on yritetty välttää koska tottelevaisuus on vielä mitä on. Mutta muutaman kerran se on ollut mukana hihnassa, kun toisilla settereillä on ollut seisonta ja Bijo on seisovan koiran nähdessään äkkiä pysähtynyt seisomaan sitä eli säestämään. Tämä se vasta onkin varsin kiva ominaisuus.
Onneksi Kultamaljaan on vielä noin 7 kuukautta aikaa treenata :)

Blixi
















Blixillä on tänään 2-vuotissyntymäpäivä. Onnea koko Pinebay B-pentueelle!
Blixi ei ole ollut erityisen varhaiskypsä. Seisontoja linnuille se on ottanut jo viime elokuusta alkaen. Seisonnat kuitenkin kestivät vain sekunnin pari ja sitten lintu nostettiin oma-aloitteisesti. Nyt joulun aikaan tapahtui kuitenkin se ahaa-elämys ja seisonnat kestivät hieman pidempään, aina siihen asti, kun olin juuri antamassa nostokäskyä niin se nosti itse. Onneksi kylänlaidalta on löytynyt sen verran fasaaneita, että olemme voineet harjoitella hermojen hallintaa. Ja homma alkaa toimimaan. Nyt on jo mahdollista räpsiä valokuviakin ilman pelkoa, että koira lähtee nostamaan oma-aloitteisesti.























Pari viikkoa sitten kävimme Kynäsjoen Eräpalvelun mailla fasaanijahdissa. Tarkoituksena oli tehdä Blixillekin fasaanipudotus. Oman kylän fasaaneja emme ole yhtään raaskineet tänä vuonna pudottaa. No, harvemmin homma käy kuin elokuvissa, että "mennään ja tehdään näin". Ensimmäinen lintutilanne meni plörinäksi, kun Blixi laittoi kuonon alas ja lähti fasaanin maajälkeä pitkin. Siinä tapahtui kuten oli arvattavissakin eli hetken päästä näimme, kun fasaanikana lentää ja Blixi on juuri kiihdyttämässä perään. Onneksi pilli osui suuhun nopeasti ja peräänmeno jäi vain aikeeksi. Ottihan se Blixikin sitten seisonnan ja pyssymiehet lähestyvät koiraa. Nostokäsky ja Blixi teki tiikeriloikan kohti fasaania ja koppi linnusta suuhun. Niin siinä käy, kun avanssi on salamannopea. Blixi oli hieman hämmentynyt tilanteesta, mutta toi nätisti fasaanikukon minulle. Homma kävi niin nopeasti, että vaikka minulla oli ainoana aseena tilanteessa kamera en ehtinyt edes kuvaa ottamaan. No, saalista saatiin, mutta pudotus jäi tekemättä :) Näistä nostosta suuhun- tilanteista aina varoitellaan, että sitten tulee ongelmia peräänmenon kanssa ym. Olen käynyt tapahtuman jälkeen muutaman kerran oman kylän linnuilla treenaamassa Blixin kanssa ja mitään ongelmia ei ole ilmennyt. Blixin hermojenhallinta lintutilanteissa on nykyään oikein mallikasta. Hienoin ominaisuus on se, että se ei kuumene vaikka tilanteita tulisi useampiakin peräkkäin.

Kommentit