Keskikesän juhlaa loppuunjalostettujen puudelien kanssa

Wikipedia tietää juhannuksesta mm. seuraavaa  "Meluaminen ja juopuminen ovat jo varhain kuuluneet juhannuksen viettoon. Niiden on uskottu tuottavan onnea ja karkottavan pahoja henkiä. Erään uskomuksen mukaan mitä enemmän juhannuksena juopoteltiin, sitä parempi tuli sadosta."

Todellakin suomalaiset ovat tänäkin vuonna juhlineet juhannusta railakkaasti. Pahat henget on karkoitettu nurkista, mutta kääntöpuolena kuolonuhreja on taas valitettavan paljon, viisitoista viimeisimmän tiedon mukaan.


















Meillä juhannusta vietettiin ihan kotinurkilla ja sadon kannalta näyttää nyt kyllä aika huonolta koska alkoholin käyttökin oli hyvin kohtuullista. Melua ja muuta riekkumista kyllä piisasi, kun koiralauma nautti aurinkoisista kesäpäivistä. Juhannuspäivän iltana kävimme uittamassa osaa laumasta Koskeljärvellä. Härkluoman laavulla sattui samaan aikaan olemaan myös retkikunta, jonka juhlinta lupaili huippusatoa ja rutkasti hyvää onnea. Heillä oli mukanaan myös pari, todennäköisesti seropi- rotuista, koiraa ja tietenkin kytkemättä. Omat koirat laitoimme hihnaan auton takaluukussa ja kuljetimme ne veneeseen kytkettyinä. Venettä kohden kävellessä kaksi, susihukkasen väristä ja kokoista koiraa hyökkäsivät emäntänsä pontevasta kiljunnasta huolimatta kohti koiriamme haukkuen ja muristen. Tietenkin hätistelimme niitä kauemmaksi komentaen, jolloin koirien perään pinkaissut noin kymmenen vuotias pikkutyttö suuttui ettei hänen koiria saa tuollalailla komentaa. Koirat eivät piitanneet sen enempää emäntänsä laavun suunnasta kuuluvasta huutelusta kuin pikkutytön kutsuessa niitä nimeltä. Pääsimme veneeseen ja teimme järvellä pikkukierroksen. Palatessa samat hurtat hyökkäsivät taas rantaan haukkumaan ja pikkutyttö mukana. Hyppäsin itse ensin veneestä rantaan ja kiskoin veneen maihin. Koska tytöllä ei ollut mitään aiettakaan viedä koiriaan pois rannalta, otin veneestä toisen airon ja sitä koirien edessä heiluttamalla sain ne perääntymään sen verran, että saimme omamme ilman yhteenottoa autoon. Tässä vaiheessa pikkutyttö suuttui taas vaihteeksi ja kiljui niin, että vahvassa humalatilassa oleva iskäkin hoippui rantaan. Todettuamme, että heidänkin olisi aiheellista kytkeä koiransa, saimme viiltävän analyysin laista, jonka mukaan metsästyskoiria ei tarvitse pitää kytkettynä ollenkaan eikä mitään muitakaan jos ne ovat välittömästi kytkettävissä...Joopa joo :) Sitten omat koiramme saivat myös kuulla kunniansa "Teidän koirat on loppuunjalostettuja puudeleita ja ne saa viedä nyt heti kaikki piikille!" ja lisäksi "Ne ovat täysin arvaamattomia hulluja, joista ei voi tietää koska ne käyvät kimppuun, joten viekää ne nyt heti piikille!" Tässä tilanteessa oli viisainta toivottaa hyvää loppujuhannusta ja hurauttaa kotiin.

Rellu, Bougle, Blixi ja Bijo




















Elsa vahtii jälkikasvunsa puuhasteluita.

Pikku Apulainen

Matami Mimmi















Taitaa Elsa itse olla hulluin koko joukosta.

Elsa nauttii valtavasti pentujen kanssa leikkimisestä.


Viiksi-Vallukin ihmettelee äiskän touhuja.

Blixi tuli tarkistamaan, että onko se todellakin Elsa joka eniten riekkuu.




































Pakko vähän "levyttää" välillä.

Matami Mimmi

Viiksi -Vallu

Vallu ja Mimmi ovat vielä vailla uutta kotia.


Kommentit